Laulaja

Laulajana olen dramaattinen bassobaritoni. Olen valmistunut laulajaksi ja laulupedagogiksi Tampereen ammattikorkeakoulusta (Musiikkipedagogi AMK, laulun A-tutkinto).

Opettajinani TAMK:ssa ovat toimineet Kristjan Möjsnik, Ulla Raiskio ja Susanna Tenkanen-Lindeman. Vaihto-oppilaana Rooman Concervatorio di Santa Ceciliassa opettajani oli Claudio di Segni. Lisäksi opiskelin Leipzigissa kolme kuukautta Tampereen oopperan säätiön stipendiaattina opettajinani Felix Mendelssohn Bartholdy -korkeakoulun professori Roland Schubert sekä Leipzigin oopperassa työskentelevä tenori Dan Karlström.

Lauluilmaisu on niin kompleksinen kokonaisuus kieltä ja merkityksiä, tunnetta ja järkeä, arkisia asioita ja ohutta yläpilveä, ettei sitä opi kuin elämällä ja tekemällä mahdollisimman laaja-alaisesti. Olen kokenut ooppera-, lied- ja oratoriosolisti, Savonlinnan oopperajuhlakuorossa ja Tampereen oopperan kuorossa oopperaesityksiä on takana pitkälti toista sataa, ja erityisen kiinnostavaa ja kehittävää on laulaminen ammattikamarikuoroissa, joissa ihmisäänen koko ihmeellinen kirjo on edustettuna ja musiikillinen maisema vaihtuu muutamalla harjoituksella barokista nykymusiikkiin. Olen laulanut Tampere Cappellassa sen perustamisesta saakka sekä saanut kunnian laulaa Viron filharmonisen kamarikuoron kanssa Virossa, Luxemburgissa ja Suomessa.

Opetan laulua viikoittain, sekä poppista että klassista ja vasta-alkajista ammattilaisiin.